maanantai 10. joulukuuta 2012

Christmas Calendar: 10.10.2012


Suosittelen Nizzaa lämpimästi matkakohteena. Kuten olen pariin otteeseen maininnut blogin puolella, olimme tyttöjen kanssa Nizzassa parisen vuotta sitten. Ajatus Nizzaan lähdöstä syntyi, kun ystäväni setä tarjosi kesäasuntoaan yöpymispaikaksi. Viiden tytön voimin ahtauduimme lähellä vanhaa kaupunkia sijaitsevaan kerrostaloasuntoon majailemaan. Nizza on hintatasonsa puolesta todella kallis kaupunki, mutta paikkana aivan ihana. Lämpötilat olivat heinäkuun lopuilla pilvissä ja ja turkoosin sininen meri kutsui oikein houkuttelevana. Olimme rannalla lähes joka päivä. Tutustuimme myös mukaviin paikallisiin ihmisiin. 

Kuva on otettu eräältä suurelta kukkulalta, jossa oli monen monta vesiputousta. Yläilmoista näki kauas Nizzan kaupunkiin. Piipahdimme myös päiväreissulla Monacossa. Puolen tunnin bussimatka maksoi paikan päälle vaivaiset yhden euron/henkilö. Ei ollut hinnalla pilattu ainakaan tämä reissu. Itse Monaco oli todella upea ilmestys. Satamat täynnä kalliita huvijahteja ja alue täynnä rikkaiden hulppeita asuntoja. Vierailimme myös kuninkaan linnan luona, josta oli upeat maisemat yli Monacon.   

I  recommend Nice as travel destination. I have told here couple of times about my Nice trip I had two years ago with my girls. We were staying at my friend`s uncle`s summer apartment. Nice is a beautiful city but it`s quite expensive. In the end of June the weather was pretty hot and we were spending time  every day on the beach. We also got to know some local people.

The picture has taken on the top of the hill where was a nice view over the city of Nice. There were many fountains around the area. We also made a day trip to Monaco. The trip took only 30 minutes by bus and it cost 1 euro. Monaco was a fantastic place: All the area was full of expensive houses and yachts. We also visited around the area of Royal Palace.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti