maanantai 24. joulukuuta 2012

Christmas Calendar: 24.12.2012 - All I want for Christmas is..?

Joulufiilis hukassa?

Tänä vuonna olo on tuntunut kaikkea muuta kuin jouluiselta.

Totta se on, kun aikuiseksi kasvaa, myös joulun taika hälvenee. Pienenä joulua odotti lahjojen takia, nyt aikuisiällä joulun vietto tuntuu lähinnä hieman ahdistavalta. Toki jouluvalmisteluja on mukava tehdä ja jouluruokia syödä, mutta aattona, yleensä loppuillasta iskee kummallinen tekemättömyyden ahdistus. Jotenkin se, että ei ole kerrankin mitään tekemistä, saa itseni kaltaisen duracell-pupun tuntemaan olonsa rauhattomaksi. Huokaisen helpotuksesta, kun joulun pakollinen rauha on loppu ja pääsen takaisin radalle.

Haluaisin oppia rentoutumaan jouluisin ja nauttimaan rauhasta ja levosta. Näin joululoman alkaessa en ole pysynyt hetkeäkään paikallani. Olen huidellut pitkin kaupunkia ja kotiin päästäessäni jynssännyt kaikki paikat puhtaaksi katosta lattiaan. Vasta illan tullen huomaan, että olen paahtanut koko päivän, kun tipahdan täysin. Tarvitsisin henkilökohtaisen elämäntapavalmentajan, joka sanoisi kauniisti, kun olisi aika levähtää.

Listasin alle 10 parasta jouluista ja talvista asiaa motivoimaan itseäni nauttimaan enemmän joulusta ja ympäröivästä pimeän ajasta.

Here is my top 10 list of the best Christmas things:


1. Pimeät illat ja kynttilät, Dark nights and candles together:



2. Glögin liiallinen litkiminen, Drinking glogg too much:


3. Kameran kanssa pelleily, Playing with the camera:


4. Aikaa väsäillä kivat joulukynnet, Time to colour beautiful christmas nails :


5. Voi kuunnella tämän kliseisen biisin 1000 kertaa putkeen, Repeating 1000 times that clichè song: http://www.youtube.com/watch?v=K5bo4VDEH-U

6. Saat jänniä paketteja, Getting exciting presents:


7. Voit mättää jouluruokaa kuin viimeistä päivää, jonka jälkeen koittaa hidas kuolema syötyäsi liikaa, Eating of course:


 8. Ottaa taiteellisia kuvia joulukuusesta (??), taking "artistic" pictures of Christmas tree:


9. Yllättää ystäväsi aaton aattona kustantamalla hänet leffaan ja Virgin Oiliin syömään, Surprising your friend on Christmas eve`s eve for offering movie and late night dinner:


10.  Juoda ihania joulukahveja, Drinking lovely Christmas coffees:


Hyvää joulua kaikille ja kiitos ihanista joulun toivotuksista <3
Merry Christmas and thanks for lovely Christmas wishes <3


-SaTuulia-

2 kommenttia:

  1. Aaaa ihania kuvia!! Noi kahvit omsnoms!! Menkäämme joku päivä coffee houseen ja sit myös sinne salaatille kluuviin! :) Ja oon ihan samaa mieltä tosta joulufiiliksen puuttumisesta. Joka vuosi tuntuu vaan laimeemmalta. Sama juttu ku Lintsillä käymisen suhteen. :o Hyi oon syöny liian monta torttuu, kilon suklaata, mouhon kiisseliä ja juonut viini&baileys=1000000000 kaloria. Huomenna siis kinkunsulatus lenkki kutsuu ja sen jälkeen oon monta minsaa lankkuna :DD

    VastaaPoista
  2. Hahahah mä kans!! ;D Kyllä, menkäämme kaikkialle! Missäs se meidän hieno menolista olikaan? Siinä tais olla jo aika monta kohtaa..

    VastaaPoista