torstai 13. joulukuuta 2012

Christmas Calendar: 13.12.2012

Hengissä ollaan edelleen! :D


Tänään hieman erilaista postausta. Haluan jakaa kanssanne varoittavan esimerkin kosmetiikan käytöstä. Koskaan ei pidä 100 prosenttisen sokeasti luottaa kosmetiikkatuotteisiin, ei edes tunnettuihin merkkeihin. Aina kannattaa olla hieman varovainen, mitä kasvoilleen laittaa. Sain oman shokeeraavan opetukseni viime keväänä.

Olin viettämässä mukavaa viikonloppua kaverini luona Tampereella. Illaksi laitoin kuvassa näkyvän meikin: Rohkeasti kirkkaita värejä, pinkkiä huulipunaa ja sinistä nestemäistä eyelineria. Illan myöten eyeliner alkoi pistelemään ja sumentamaan näkökenttääni. En tajunnut pestä meikkiä jo tuolloin pois, vaan tein sen vasta saapuessamme takaisin kaverini asunnolle yömyöhään. Seuraavana aamuna heräsin silmät punaisina. Olo ei päivän mittaan parantunut, vaan alkoi pahenemaan. En pystynyt pitämään lopulta helottavan punaisia silmiäni ollenkaan auki. Kaveri kipaisi hakemassa alakerran H&M:stä aurinkolasit, jotta kestäisin normaalia päivänvaloa. Soitimme paniikissa Koskikeskuksen silmälääkäriin ja varasimme ajan. Lääkäristä saimme hoitavia silmätippoja, joita itku kurkussa tiputtelin silmiini tasaisin väliajoin. Kaverini saattoi minut samana päivänä Helsinkiin menevään junaan. Hän vei minut sisälle saakka, koska en edes aurinkolasien kanssa nähnyt kunnolla eteeni. Kaukonäköni oli kokonaan poissa, näin kaiken sumeasti.

Nukuin kotona pari päivää aurinkolasit silmillä. Jäin koulusta pois, koska en olisi pystynyt tekemään siellä mitään. Silmiä aristi suunnattomasti tavallinen päivänvalo ja luulin jääväni puolisokeaksi. Hyväksi onnekseni näkö palautui kuitenkin ajallaan käyttäessäni runsaasti silmätippoja. Kävin näöntarkastuksessa olon helpotuttua ja näköni oli täysin ennallaan. Koulussa silmät väsyivät aluksi, koska hoitolaharjoittelussa hoitoja tehdessä katse pitää kohdistaa usein erittäin tarkaksi ja tuijottaa samaa kohtaa pitkiäkin aikoja. Ensimmäiset päivät olivat erittäin rassaavia ja tiputtelin jokaisen tauon välissä lisää tippoja silmiin, koska ne tuntuivat kokoajan rutikuivilta.

Tämän vastoinkäymisen myötä suhtaudun kosmetiikkatuotteisiin ja erityisesti kyseisen merkkiin pienellä varauksella. Merkin tuotteita myydään lähes jokaisessa hyvinvarustetussa kaupassa ja olen vuosikausia käyttänyt heidän tuotteitaan. Lukiessani netistä lisää tästä sinisestä eylineristä, törmäsin muiden käyttäjien samanlaisiin kokemuksiin. Eylineria vesirajaan laitaessa, se herkästi joutuu silmään. Sinisessä eyelinerissä on jonkintyyppistä metallia, joka raapii silmän pintaa aiheuttaen näin näköhaittoja.  

Last spring I was scared for losing my eyesight because I got a really bad reaction to my eyes. I was using some blue eyliner and it went to my eye. I was half blind many days and wore sunglasses all the time. For my relief my eyesight returned completely.  I got my lesson:  Nowadays I`m really careful with make up and what I put to my face.

-SaTuulia-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti