torstai 20. joulukuuta 2012

Christmas Calendar: 20.12.2012

Woop woop, viimeisiä päiviä joulukalenterin suhteen aletaan elämään.
Kun koulukiireet alkavat hellittämään ja loma alkaa, on tulossa sitä kauan vatvomaani Viro-postausta. Aika ei ole kiireen keskellä siihen riittänyt.


Ylläoleva kuva on otettu toki ihan eilen talvisessa pakkasilmassa. No ei, olen kuvassa vähintäänkin 5-vuotta nuorempi, juuri lukion aloittanut tyttönen. Kuva on studiopäivältämme, jolloin intouduimme hyppimään ympäri koulun aluetta ja ottamaan taiteellisia valokuvia. Meillä oli koulussa musiikin kurssin tiimoilta jonkinlainen projekti, johon meidän oli tarkoitus äänittää "kaunista" lauluamme ja soittoamme. Olimme varanneet koulun studion käyttöön koko viikonlopuksi, joten nukuimme studion lattialla. Minä kahden nojatuolin varassa, yksi sohvalla ja toinen lattialla. Erittäin epämukavaksi olon teki koulun hälytysjärjestelmä, joka kytkeytyi joka ilta päälle tiettyyn kellon aikaan. Sen jälkeen meidän piti olla studiokopperossa hievahtamatta, jotta hälyttimet eivät saisi meistä signaalia ja olisivat käynnistäneet murtohälytyksen. Ahtauduimme studion perimmäiseen nurkkaan, joka oli niitä harvoja paikkoja, joissa hälyjä ei ollut. Vessaan tai minnekkään ei ollut tietyn kellon ajan jälkeen mitään asiaa ennen aamua.

16-year-old SaTuulia at high school`s yard. We had a project of music course and we had to record at school`s studio. We were spending time there the whole weekend along so we decided to sleep there too. The only possible sleeping place was a tiny studio room where was no alarms at all. We couldn`t move at all during the whole night because it would had caused burglar alarm. We slept uncomfortably using random chairs, couch and floor. That was a quite experience.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti