perjantai 7. joulukuuta 2012

Christmas Calendar: 7.12.2012

Itsenäisyyspäivästä selvitty kunnialla! Tänään on vielä luvassa luvassa koulua iltaan saakka, mutta sen jälkeen voikin jo ryhtyä viikonlopun viettoon. Tulee ihan tarpeeseen jatkuvan kiireen keskellä.

Jatketaan Turkki-teemalla. Meillähän oli maailman paras hotelli, jonka henkilökunta oli ihan huippua. Tutustuimme tuona 10 päivän matkan aikana suurimpaan osaan hotellin henkilökunnan ihmisistä ja kaikki hotellissa tiesivät meidät nimiämme myöten. Olimme niin aktiivisia hotellin allasbaarissa hengailijoita, että saimme vähän väliä ystävälliseltä henkilökunnalta ilmaista ruokaa ja juomaa. Muutenkin koko Turkin reissu tuli yllättävän halvaksi, koska meille maksettiin milloin mitäkin pyytämättä

Matkan kohokohta oli erityisesti eräs "aamu" herätessämme pitkäksi venyneen illan jälkeen. Aamiaisaika oli mennyt ohi, joten meillä oli hirveä nälkä. Ihan kuin ajatuksemme olisi luettu, sillä seuraavassa hetkessä huoneemme puhelin soi ja meille tarjottiin ilmaista aamiaista suoraan hotellihuoneeseen tuotuna. Se oli päivän pelastus.

I`m continuing with Turkey theme. Last summer we had a best hotel ever in Turkey. We spent there 10 days and we got to know almost everyone who worked there as staff. Everybody knew our names and who we were. We got much free food and drinks without asking for it. I wanna say thank you all of them to being so nice to us.

The best part of our trip was one morning after really long night. We passed the breakfast time and were starving really badly. It felt like someone would have read our thoughts because room`s telephone rang and the staff ordered us free breakfast serving through to our room. That totally saved the day!

  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti