keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Christmas Calendar: 19.12.2012

Hähää, sain kauhean inspiraation eilisiltana ja aloin kirjoittelemaan joulun ja uudenvuoden postauksia valmiiksi. Ihania nämä yhtäkkiä iskevät kirjoittamiskohtaukset. Olen löytänyt niin oman juttuni. <3

Kesäkuussa 21-vuotissynttäreiden kunniaksi kävin laitattamassa serkkuni kanssa rakennekynnet Kalliossa sijaitsevassa Hollywood Nailsissa. Glitterpäällysteiset- kynnet maksoivat 60 euroa, mutta olivat hintansa väärti. Meillä on serkun kanssa syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä, 4 ja 5.6, joten juhlistimme merkkipäiviämme yhtäaikaa, käyden kynsien lisäksi syömässä, kahvilla ja shoppailemassa.

Kolmen viikon lomani koulusta oli juuri alkanut, joten pystyin otattamaan kynnet juuri loman ajaksi. Kynnet oli kiinitetty todella hyvin, niin hyvin, etten koulun alkua meinannut saada niitä pois. Pihinä ihmisenä en halunnut maksaa kynsien pois otattamisesta, joten tyydyin itse repimään ne pois kaverin avustuksella. prosessi kesti monta tuntia ja usko ehti välissä jo pariin kertaan loppumaan. Liottelin ensiksi kynsiä kynsilakanpoistoaineessa, joka syövytti tekokynnen pinnan todella epämääräisen näköisesti, jonka jälkeen kynnet oli pakko saada irti keinolla millä hyvänsä. En tosiaan suosittele kenellekkään tätä itse irroittamista ilman oikeita välineitä, alla olevat oikeat kynteni olivat todella pahannäköiset operaation jälkeen. Kesti monia kuukausia ennen kuin ne palautuivat alkuperäisen näköisiksi.


I got fake nails with my cousin when I turned 21 and vacation from school began. We can`t have fake nails in a school because doing treatments with them are pretty diffucult.  They cost 60 euros but it was worth it because nails were so pretty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti