perjantai 12. lokakuuta 2012

Kosmetologipäivät

Yksi rakennus täynnä peilailevia, lisää pakkelia naamaan lisäileviä naisia merkkilaukkuineen ja korkokenkineen. Vessaan mennessä vastaan puskee kuin näkymättömänä läpäisemättömänä seinänä parfyymien huumaava tuoksu. Missä oikein olen? Kosmetologipäivillä.



Pistäydyin tänään luokkalaisteni kanssa Kosmetologipäivillä Wanhassa Satamassa, Katajanokan tuntumassa. Tapahtuma pidetään kerran vuodessa aina samoihin aikoihin alan ammattilaisille ja opiskelijoille. Tämä oli toinen kerta kun pääsin osallistumaan. Viime vuonna opiskelut juuri aloitteena olin paikalla ihan huuli pyöreänä ja haalin kaikkea mahdollista, halvalla kun sai. Tänä vuonna hieman järkevöityneenä ostin vain kaikista "tarpeellisimpia" tuotteita.



China Glazen piste.
 Ostokset:

Collinin puhdistusemulsio ja kasvovesi huippuedulliseen hintaan. Käytämme hoitolassa samaa tuotesarjaa. Henkilökohtaisesti pidän paljon Collinista: miedot miellyttävät tuoksut, sopii asiakkaalle kuin asiakkaalle ja tarpeeksi yksinkertainen valikoimansa puolesta.


Dimoralta meikkisivellin ja meikkisieniä.



Ilmaisia näytteitä oli riittämiin. Hukun jo edellisiinkin..

Kasvo-ja jalkahoito tuotenäytteitä

Löysin erittäin halvan meikkipisteen, josta sai tuotteita 3 euron hintaan!


Ikuinen suosikkini, China Glazen kynsilakat. Värit ovat vain niin upeita.. Hillitsin kuitenkin itseni ja ostin vain muutaman pullon. Aika kivat värit, vai mitä?


Nyt olisi aika siirtyä viikonlopun viettoon. Tänään luvassa vielä vaikka mitä!!



-SaTuulia-

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi mä unohdin ihan kokonaan ottaa kuvia tuolta : D Noh... ei voi mitään, teen haul-videon sit kaikest mitä oon ostanu kauneusmessujen jälkeen! :D

    VastaaPoista
  2. onneksi kännykän kamera on keksitty ^^ Se on pelastanut mut monessa tilanteessa, jos ei oo muuten kameraa messissä :D Ja apua kauneusmessut..Onkohan mulla rahaa niihin enää ollenkaan XD

    VastaaPoista