lauantai 13. syyskuuta 2014

It`s good to find yourself far away from everything, be away, so that you can come back

HELLO AUTUMN

It`s funny how day by day nothing changes, but when you look back everything is different.
Elokuun alussa suuntasin takaisin Ruotsiin kesäleireilemään sekä töitä tekemään kolmen viikon ajaksi. Paljon on näinä kolmena viikkona ehtinyt tapahtua. Joskus elämä saattaa olla kuin vuoristorata, toisessa hetkessä yläilmoissa ja sitten taas tiputaan kovaa ja korkealta. Tämmöinen ryöpytys tekeekin elämästä mielenkiintoista, mutta toisinaan voisi vauhti olla vähän tasaisempaa. 

Suurin saavutus kuluneilta viikoilta tapahtui ensimmäisellä viikolla. Pidin ensimmäisen puheeni ruotsiksi noin 40 ruotsalaiselle kesäleirillä Norrlannissa. Monet ihmiset potevat ramppikuumetta ja julkisen puheen pelkoa, minä poden lähinnä pelkoa, että unohdan miten ruotsia puhutaan. Enpä kuitenkaan mitään unohtanut ja kaveri kommentoi jälkeenpäin, että tosi kieliopillisesti puhuin. Kai sitä pitää sitten uskoa näin..

In the beginning of August I did a comeback to Sweden for 3 weeks. I attended first to Swedish summer camp and after that worked a few weeks in Stockholm. So much happened during those 3 weeks. Sometimes a life is like a big rollercoster, in some moment you are going down and then suddenly up again. This makes life interesting but sometimes I would wish life would be a bit more in balance.


Pics LouiseL


Jokainen päivä Tukholmassa on erilainen. Jonain päivänä kiertelin lasten kanssa tukholmalaisen lähiön taloja myymässä pari kruunua maksavia rannekoruja, toisena taas leikin turistiopasta, englanti-ruotsi-sanakirjaa ja ruotsinopettajaa perheen uudelle au pairille, jota koulutin noina päivinä työhön. 

Every day is different in Stockholm. Some day I`m going from door to door, selling bracelets with kids at Stockholm`s suburb. Some day I`m playing a tourist guide, English-Swedish dictionary and a Swedish teacher for my host family`s new au pair who I was training for my previous job.


On ollut hienoa nähdä Eurooppaa, kokea ja näkeä paljon uusia asioita. Maailmanmatkailu kuitenkin on aiheuttanut minussa juurettomuuden tunteen. Tunnen aika ajoin oloni kodittomaksi. Kuin olisin  repeytynyt monen maan välille. Tuntuu että olen väärässä paikassa aina väärään aikaan. Kaipaan arkea, rutiineja ja rauhaa. Kaipaan pysähtymistä ja tunnetta, että voin kutsua jotain paikkaa kodiksi. Milloin tämän "kodin" löydän, sen aika näyttää. Tämän siitä saa kun hyppää liian monessa maassa liian lyhyellä aikavälillä, osallistuu kahdelle kesäleirille ja tekee 2 roadtrippiä.

It has been amazing to explore Europe, experience and see so much. Traveling too much can also has its downsides. I sometimes feel homeless, rootless for being between 2 countries. It feels I`m always at the wrong country at the wrong time. I miss routines and peace. I miss the feeling that I can stop somewhere and stay. That I can call some place home. When I`m going to find this real home, time will tell. This summer was the point I realised I couldn`t enjoy traveling so much as before. I was changing countries every 1-2 weeks, attending 2 summer camps and did 2 road trips.



Viimeisen vuoden aikana olen ehtinyt viettämään aikaa lähes kaikkialla muualla kuin Suomessa. Olen ehtinyt kokea ja nähdä paljon niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. Olen kokenut suuren onnen hetkiä, mutta myös sen kun kaikki hajoaa yhdessä hetkessä pirstaleiksi käsiini. Nuo palaset on kuitenkin otettava käsiinsä ja palapeli on koottava uudelleen. Kaikki nämä kokemukset ovat muokanneet minua ihmisenä, opettaneet ja karaisseet elämään. Se ei ole ollut helppo tie kulkea, mutta jokainen hetki, niin hyvät kuin huonotkin ovat antaneet minulle uutta perspektiiviä elämään.

In the past year I have spent most of time out of my own country. I have seen and experienced so much, it is hard to even realize that. I have experienced amazing happy moments but also situations when the world has just destroyed in front of me in one second. It`s important to remember that in those moments you just have to collect those broken pieces and build up your puzzle again. All of these experiences have changed me as a person and taught important lessons of life. It hasn`t been the easiest way to take, but every moment, as bad and good ones have given me a new perspective for the life. 



Pohdin pitkään elämääni au pair-vuoden häämöttäessä loppuaan. Pallottelin iäisyyden Suomen ja Ruotsin väliä. punnitsin hyviä ja huonoja puolia. Mitä enemmän ajattelin asiaa, ajatus alkoi ahdistaa ja sulkeuduin vain enemmän itseeni. Yhdessä hetkessä kuitenkin havahduin. Vaikka rakastan Tukholmaa ja minulla on ollut mahtavan ihana vuosi takana, juuri nyt parhaalta vaihtoehdolta tuntuu, että haluan hetkeksi hengähtää ja palata Suomeen. Kokeilla miltä elämä siellä vuoden jälkeen maistuu.

I was thinking my next move for a long time when the ending of my au pair year was coming near. Wondering should I choose Finland or Sweden. I was thinking about upsides and downsides. More I was processing a thought in my mind, more I just got stuck with my own thoughts. People`s questions about future plans made me feel distressed. In some point I just woke up to reality. Even though I love Stockholm and I have had an amazing year behind me, it feels I need a break and just move back to Finland. Try out how life is going to feel there after being away for an year.


En tiedä minne elämä minut lopulta vie, jäänkö tänne, palaanko päivä Tukholmaan vai löydänkö itseni jostain aivan muualta. Siinä se kauneus piileekin. Koskaan ei voi tietää mitä nurkan takana odottaa. Elämä on suuri arvaamaton seikkailu, johon pitää osata tarttua kun se tarjoaa kättään. Tulevaisuuden liika murehtiminen on turhaa. Elä päivä kerrallaan ja tee jokaisesta päivästä elämisen arvoinen. Tärkeintä on, että on rehellinen ja paras ystävä omalle itselleen. Muiden odotukset ja mielipiteet on syytä jättää taka-alalle. Maailmassa on aina niitä ihmisiä, jotka luulevat olevansa toisen ihmisen elämän asiantuntijoita , vaikka todellisuudessa näillä ihmisillä ei olisi aavistustakaan todellisuudesta.

 Joskus vastauksia etsiessä pitää niiden etsiminen lopettaa, että vastaukset voi löytää. Jos katsoo oikein lähelle ne vastaukset löytyvät sieltä mistä et uskoisi niiden löytyvän.

I don`t know where the life is going to bring me. Do I stay here, do I move back to Stockholm or do I find myself from completely new situation. That`s the beauty of life. You never know what waits you behind the corner. The life is a big mysterious adventure and you just have to be brave enough to take a chance when it`s offering an opportunity to you. Worrying too much about future is pointless. Live in the moment and make every day the worth of living. Be honest and the best friend for yourself. Leave behind the expectations of other people if it`s not what you really want in your heart. There always exists people who are assuming they are the experts of your life and know exactly who you are when they don`t actually have any clue of the reality.

Sometimes when you are searching answers you have to stop searching them that you can find the right answers. If you look closer than before, the right answers can be closer than you even realized.


Terveisiä Helsingistä. Aurinko paistaa ja nautin kiirettömästä kävelystä kaupungilla. Huomaan nauttivani suunnattomasti kävelystä kaupungin vilinässä. Voi olla, että haen tällä Helsinkiin jonkinlaista Tukholma- fiilistä, jota kaipaan suunnattomasti. Silti olo tuntuu ylionnelliselta täälläkin Kun on ollut poissa, näkee asiat uusin silmin. Nautin ihanien ystävieni tapaamisista, illoista Helsingin keskustassa pitkien tarinatuokioiden äärellä. Kun ollut paljon poissa, on niin paljon jaettavaa.

Kuten eräässä Finnairin mainoksessakin sanotaan:
"On hyvä löytää itsensä kaukana kaikesta, olla poissa, jotta voi tulla takaisin."

Greetings from Helsinki. Sun is shining and I`m enjoying long walks on the city streets without any stress and rush. Can be so that I`m searching some Stockholm feeling from Helsinki because I`m  still missing the city much. Somehow I feel also happy here in Helsinki. When you have been away, you see things differently. I enjoy meeting up my lovely friends, evenings at city just talking hours and hours with my nearest ones. When you have been away so long, it`s so much to tell and share.

As they are saying in some Finnish commercial:
"It`s good to find yourself far away from everything, be away so that you can come back."


- SaTuulia


If you are interested in beauty, take a look  at my friend Pauliina`s beauty blog and youtube channel here. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti