tiistai 11. syyskuuta 2012

Spotted: At Grand Central, bag in hand, S...

Yllä olevalla linkillä ja tällä kuvalla on jokin yhteys ;) Katso vaikka!


Nyt pääsenkin tämän hetkiseen lempiaiheeseeni eli matkailuun. Vuonna 2012 on tullut matkailtua hyvin tiuhaan tahtiin, välillä todella alhaisellakin budjetilla. Nyt syksyn tullessa matkat alkavat pikkuhiljaa vähenemään ja kieltämättä on hieman tyhjä olo, kun ei ole uutta reissua kiikarissa. (Ellei erästä mahdollista Viron matkaa oteta lukuun.)  Ehkä on kuitenkin hyvä hetki aikaa pitää pieni tauko, säästää rahaa ja keskittyä vaikkapa tämän blogin kirjoittamiseen. ;)

Matkailu on antanut minulle paljon. Olen päässyt matkojen myötä kurkistamaan monen paikallisen elämään ja vieraillut lukuisissa mielenkiintoisissa paikoissa, joita turisti ei matkaoppaastaan löydä. Olen iloinen, että lähdin viime kesänä 2011 mukaan nuorille tarkoitettuun änkytystapaamiseen Englantiin eli ELSA (European League of Stuttering Associations) Youth Meetingiin. Elsan tapaaminen ja Pohjoismaiset änkytysseminaarit ovat tuoneet elämääni todella upeita ihmisiä. Nautin nykyään englannin kielen puhumisesta, josta en kouluaikonani ollut hirveän innostunut. Tunnen olevani enemmän kotonani ulkomailla, kuin täällä Suomessa.

Törmäsin tässä taannoin Facebookissa australialaisen pikkuserkkuni, joka on hänkin kova matkailemaan, jakamaan mietelauseeseen. On kyllä tosi osuva, tähän pyritään!



 Tässä muutamia otoksia vuoden 2012 matkoilta. (3/5:stä alla olevista matkoista on ollut Elsa Youth Meetingin ansiota.) Salaisuuteni onnistuneisiin otoksiin on puhtaasti siinä, että otan valokuvia niin paljon, että väliin mahtuu pakostakin muutama julkaisukelpoinen valokuva. (Viimeisimmältä Turkin matkalta olimme ottaneet serkkuni kanssa noin 800 valokuvaa.) Varjopuolena tässä "maanisessa" valokuvien ottamisessa on vanhan tietokoneraukkani hitaus - tukin koneen muistin tilan.
Stockholm, Sweden
New York, USA

Antalya, Turkey
Tallinn, Estonia


Oslo, Norway

Alla lopuksi muutama kappale matkakaipuuseen. Tuovat mieleeni monia ihania hetkiä viimeisimmiltä matkoiltani ja auttavat jaksamaan tässä välillä hieman harmaassakin Suomen syksyssä.


xoxo, Goss... SaTuulia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti